Ateenan aamusta Ateenasta Nikosian ja Brysselin kautta Helsinkiin ja koko Suomeen

Kuin raivo härkä

Suomalaisena Ateenassa eläminen on jakomielistä hommaa. Mistään ei voi olla itsensä kanssa samaa mieltä eikä ajatella loogisesti. Yhtäältä ja sitten taas toisaalta. Ja tämä samanlainen jakomielisyys tuntuu vaivaavan myös eurooppalaisia poliitikkoja – se on yksiselitteisesti vaarallista.

Jokainen ymmärtää, että hädässä olevaa kaveria on autettava. Kun kaveria auttaa, niin sen tekee hyvästä tahdosta. Mutta kun kaveria auttaa hyvästä tahdosta, niin samalla on sangen inhimillistä, että tekisi kovasti mieli tölväistä kaveria siitä, että se omalla tyhmyydellään aiheutti alkuperäiset ongelmansa.

Joka kerta, kun minulta täällä Ateenassa kysytään, mitä nyt tästä kriisistä suomalainen oikein ajattelee, sanon, että on hyvä, kun kriisiä hoidetaan yhdessä – kyllä eurooppalaiseen solidaarisuuteen on kaikkien voitava luottaa. Mutta en kuitenkaan yleensä malta mieltäni olla huomauttamatta siitä, että enemmän pitäisi kreikkalaisten katsoa omaan napaansa ja miettiä, miten sitä nyt niin hölmösti toimi, mutta viekkaasti toisia huijasi.

Minun jakomieliset mielipiteeni eivät kuitenkaan ole se syy, minkä vuoksi neuvottelut ovat tänään Euroryhmän keskusteluissa pisteessä, jossa pitkään venytetty yhteisöllisyyden kuminauha voi katketa Kreikan sitä vetäessä raivon härän voimalla kivimuurina seisovasta Saksan johtamasta rintamasta. Mutta käyttäytymiseni kuitenkin hyvä esimerkki siitä kulttuurisesta perinnöstä, joka osaltaan on meidät tähän tilanteeseen saattanut.

Se kulttuuri on germaaninen pohjoiseurooppalainen besserwisseriys ja luulotauti siitä, että kaikki kaikkialla tunnustavat meidän ylemmyytemme.

Meillä on tavaton tarve osoittaa, että oma järjestelmämme ja tapamme elää arkipäivää ja politiikkaa on niin paljon parempi kuin tuo eteläisten renttuvarkaiden laiskotteleva ja mahdollisesti jopa elosteleva elämäntyyli. Me olemme onnistuneet. Te olette epäonnistuneet. Me autamme teitä, mutta teidän on ryömittävä edessämme, koska muutenhan joku voisi luulla, että olemme pehmeäsydämisiä ja ihan ilman mitään vastinetta teille rahamme annamme.

Joka kerta, kun voisimme julkisesti osoittaa edes hieman myötätuntoa kriisin vuoksi työnsä menettäneille tai 500 euron minimipalkan varassa eläville kreikkalaisille, kerromme kömpelön vitsin muotoon esitetyn kysymyksen siitä, onko rahamme nyt kunnolla sijoitettu. Tai jospa voisimme tulla jo antamamme lainan varjolla viikoksi lomalle aurinkoon. Tai jospa ottaisimme pienen palan Kreetaa lainojen vakuudeksi.

Kreikkalaiset eivät ole tyhmiä. Kyllä he tietävät, että asioita on hoidettu viimeiset 40 vuotta tavalla, joka on tämän kriisin aiheuttanut. Ei siitä tarvitse joka välissä nälviä ja muistuttaa. Ei ole pakko potkaista maassa olevaa, kääntää puukkoa haavassa tai kuten britit sanovat ”add insult to injury”.

Tuo käytösmalli, jota etenkin eräs saksalainen valtiovarainministeri harrastaa (onneksi me suomalaiset pysymme piilossa suuren sankarimme selän takana), kääntyy itseään vastaan. Jossain vaiheessa köyhänkin mitta tulee täyteen. Tyytymättömyys vaihtuu aggressiivisuudeksi, joka ruokkii kärjistyviä poliittisia valintoja. Retoriikka tiukkenee, koska sillä virheen tehneelläkin on ylpeys. Ei se kaveri ole ihmisyyttään menettänyt, vaikka onkin taloudellisesti henkihieverissä.

Syrizan menestys vaaleissa kertoo juuri tuosta menetetystä omanarvontunnosta. Kreikan hallitukseen tyytyväisten määrä on tällä hetkellä lähes 80% luokkaa vaikka sitä äänesti vain 36.3%. Niin käy, kun tunne nousee rationaalisuuden yläpuolelle. Niin käy, kun kuppi täyttyy ja menee nurin.

Kreikkalaiset ovat saaneet tarpeekseen. Se on sangen inhimillistä. Se voi johtaa täydelliseen katastrofiin, eikä sen sattuessa vastuuta voi siirtää enää pelkästään Kreikan kansan tiliin.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Askarruttaa tuo termi pohjoisen "besserwisseriys". Itse en ole sellaista koskaan kokenut, koska maailmassa on monta erilaista tapaa hoitaa samankaltaisia asioita erinomaisesti - toki usein resurssien puitteissa.

Asuttuani Alankomaissa ja 'Uudessa maailmassa' pohdin usein sitä, miksi eurooppalaiset tyytyvät jähmeyteensä? Se ilmeni Yhdysvalloissa mm. siten, että kun sinne asettautui tai sinne haluttiin eurooppalainen vaikkapa professoriksi, ensimmäinen tunne oli "vapautuminen" dynaamisuuteen ja uudistuskykyisyyteen. Oli helpotus, kun saattoi ottaa koko kapasiteetin käyttöön yhdessä muiden kanssa, vanhaa hylkäämättä/ kieltämättä.

Näkökulmaisuuden vaihtaminen tavoitteisiin pääsemiseksi ei ollut vaikeata, jos ongelma sitä vaati. Myötätuntokin on osa tätä näkökulmaisuutta tai sen laajentamista.

Vain kansojen erilaiset kulttuuriset ja perinteiset temperamentit estävät sen ilmitulon, että muutkin kuin kreikkalaiset tuntevat saaneensa EU:ssa tai EMU:ssa tarpeekseen. Kuppi voi keikahtaa...

Ongelma on sekin, etteivät Euroopan poliitikot näitä merkkejä lukkiutuneisuutensa vuoksi halua/ osaa lukea, ennen kuin törmäys on lähes väistämätön. Agenda jyrää kaiken...

Joulukuussa 2014 n. 40% suomalaisista luotti EU:hun. Sitä pidettiin hienona, kun edellisestä kyselystä oli tapahtunut nousua. Unohtuiko, että 20 vuoden jäsenyyden jälkeen 40% on aika pieni lukema?
http://yle.fi/uutiset/tutkimus_suomalaisista_40_pr...

Seppo Hildén

"Kreikkalaiset ovat saaneet tarpeekseen."

heh, no eivät ainakaan tuloverojensa maksamisesta. Ne kun voi kätevästi edelleenkin sopia paikallisen virkailijan kanssa ruskealla kirjekuorella itselleen sopivaksi. Koskakohan EU:n muut kansalaiset pääsisisvät saman edullisen verotusjärjestelmän piiriin?

Käyttäjän TeemuLehtinen kuva
Teemu Lehtinen

Tuon on sellainen myytti, Seppo, että ei paremmasta väliä. Tuloveroja tavallinen palkallinen kreikkalainen on maksanut aina aivan samoin kuin se suomalainen veronmaksaja. Verot kerätään palkanmaksun yhteydessä lähteellä.

Se veronkierto-ongelma on aivan toinen asia kuin tavallinen palkallinen, joita kreikkalaisista on enemmistö. Ikävä kyllä, pienyrittäjien, siis toiminimellä toimivien kreikkalaisten verojenmaksun laita on aina ollut niin ja näin. Aivan, kuten Suomessakin lyötiin rahaa kassaan ilman kuittien tulostusta ennen - tai kuinka sähkömieheltä saa 50:llä duunin ilman kuittia ja 70 eurolla kuitin kanssa.

Toimituksen poiminnat