Ateenan aamusta Ateenasta Nikosian ja Brysselin kautta Helsinkiin ja koko Suomeen

Pikakurssi Euroopan parlamenttiin - osa 4: lainsäädäntöprosessi

Neljännessä osassa EP-pikakurssia katsotaan, miten lainsäädäntöprosessi, jota edellisessä osassa kuvasin hieman EP:n näkökulmasta, oikein etenee. Ikävä kyllä tätä on vaikea kovasti yksinkertaistaa, mutta yritetään. Samalla toivottavasti tulee selitetyksi myös se, miksi meppien blogeja lukiessa näyttää siltä, että samaan asiaan palataan niin kovin usein – mutta vasta kuukausien jälkeen edellisestä kerrasta. Niille, ehdokkaillekin, joiden mielestä EP on vain keskustelukerho, jossa mistään ei mitään päätetä, seuraavat kappaleet toivottavasti antavat hieman uutta pohdittavaa.

Lyhykäisesti esitettynä prosessi EU:n toimielinten välillä sujuu niin, että komissio tekee lakiehdotuksen. Euroopan parlamentti tekee ehdotukseen tarkistuksia tai hyväksyy sen sellaisenaan. Sen jälkeen ministerineuvosto voi vahvistaa lain heti ensimmäisessä käsittelyssä hyväksymällä EP:n mielipiteen. Jos se kuitenkin on eri mieltä parlamentin kanssa asioista, lakialoite palaa parlamenttiin toiseen käsittelyyn. Siellä vanhat aikaisemmin parlamentissa hyväksytyt muutokset voidaan hyväksyä uudelleen (huom. uusia tarkistuksia voi esittää vain tarkoin rajatuin ehdoin). Ministerineuvosto voi sitten joko hylätä EP:n tarkistukset, hyväksyä ne tai muuttaa niitä toisessä käsittelyssään. Ja tästä päästään sovittelumenettelyyn, jonka lopputuloksena on joko lain hyväksyminen yhteisen kompromissin perusteella tai sitten sen hylkääminen.

On loogista, että eurooppalainen päätöksenteko muistuttaa kansallista päätöksentekoa niin, että komissio toimii lainsäädännön ehdottajana ja toimeenpanijana sekä valvojana (kuin kansallinen hallitus, jota parlamentti pyrkii mahdollisuuksiensa mukaan valvomaan) ja päätöksenteko on parlamentin ja sen ylemmän "kamarin", ministerineuvoston tehtävä.

Oheen tekemäni kaavio saattaa asiaa selvittää hieman tarkemmin niille, joiden aivot toimivat paremmin kuvia katsellessa kuin tekstiäni lukiessa. Samalla selviää myös se, miksi suuressa osassa EU-lainsäädäntöä EP on todellakin aivan yhtä merkittävässä asemassa kuin ministerineuvosto.

Koko prosessi kestää 12-18 kuukautta siitä hetkestä, kun komissio on antanut lainsäädäntöaloitteensa. Aloitteet tai ajatukset aloitteiksi hautuvat komissiossa muutamasta vuodesta jopa kymmeneen ennen julkaisua, jos kyse on kovin hankalasta asiasta. Yleensä kuitenkin asiat hoituvat yhden vaalikauden aikana alusta loppuun.

Kun tätä ns. tavanomaista lainsäädäntömallia (aikaisemmin yhteispäätösmenettely) on toteutettu vuodesta 1993, on sitä opittu nopeuttamaan niin, että suurimmassa osassa asioita yhteisymmärrys syntyy jo ensimmäisen käsittelyn aikana. Vaikeissa ja kiistanalaisissa aloitteissa mennään sitten sovittelun kautta.

Itse olen kutsunut sekä lainsäädäntöprosessin ensimmäisen käsittelyn kolmikantaneuvotteluja (ns. trilogue) parlamentin, komission ja neuvoston välillä että loppusovittelun neuvotteluja EP:n ja neuvoston välillä komission sitä seuratessa demokraattisen prosessin epädemokraattiseksi osaksi. Näiden suljettujen ovien takana liian usein sovitaan hyväksyttävistä tarkistuksista komission aloitteeseen ennen varsinaisia äänestyksiä, jotta aloite saataisiin läpi ensimmäisessä käsittelyssä. Tai sitten siellä sovitaan pienessä ryhmässä lopullisesta kompromissista, koska ei haluta koko vuosikausien hankkeen kaatuvan viime metreillä.

Huomenna, tämän sarjan viimeisessä osassa tutustutaan meppien palkkaan ja kulukorvauksiin. Silloin selviää, miksi useimmille paikka Euroopan parlamentissa on myös taloudellisesti kannattava vaihtoehto tehdä politiikkaa, eikä suinkaan ainoastaan ideologinen valinta.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän perttikostiainen1 kuva
Pertti Kostiainen

Lyhyesti. Paska pitää haudata syvälle!

Toimituksen poiminnat